Sami Sinipulssista päivää!
Äitini synnytti pienen poikalapsen maailmaan Lapin keskussairaalassa syyskuun 18 armon vuonna 1989 kellon lyödessä 23:52. Myöhemmin tuo poikalapsi sai nimekseen Sami Mikko Juhani Aikioniemi. Kotikuntani syntymästä asti oli aina vuoteen 2012 asti Pelkosenniemi. Kasvoin ja vartuin tässä pienessä ja turvallisessa Itä-Lappilaisessa kunnassa. Kävin peruskoulun Pelkosenniemellä syksystä -97 kevääseen -06. Syksyllä (-06) lähdin sitten naapurikaupunkiin, Kemijärvelle opiskelemaan puualan perustutkintoa ja valmistuinkin huonekalupuusepäksi keväällä -09. Päivääkään puualan töitä en tehnyt opintojen päätyttyä, vaan veri veti jälleen 50 kilometrin päähän, synnyinkuntaani Pelkosenniemelle ja aloin työharjoittelujeni kautta työskentelemään nuorisopuolella. Työni oli lähinnä nuorisotiloilla valvomista. Työhöni kuului myös nuorisotilojen yhteydessä toimiva kuntosalin lipunmyynti sekä siivous- ja ylläpitotyöt. Näissä hommissa olin parisen vuotta.
2012 päätin hakea opiskelemaan Rovaniemelle tieto- ja viestintätekniikkaa Rovaniemelle ja pääsinkin. Seuraavan kahden vuoden ajan kotikaupunkinani toimi Rovaniemi aina kevääseen -14 asti, kunnes valmistuin datanomiksi. Veri veti jälleen Pelkosenniemelle opintojen päätyttyä. Tein myöskin työharjoitteluni opiskelujen aikana Pelkosenniemen kunnalla. Pari vuotta vierähti "Niemessä" ja minut valittiin tammikuussa -16 työhaastattelun kautta Kemijärven LAOn toimipisteelle (nyk. Redu) ICT-Tukihenkilöksi. Työt veti perässään asumaan Kemijärvelle, jonne myöhemmässä vaiheessa myös kirjani siirsin. Tähän asti olen asunut Kemijärvellä jo yli 10,5 vuotta. 2021-2022 työskentelin Kemijärvellä sijaitsevalla Joutsijärven kylällä entisellä VR-asemarakennuksella, josta oli Leader hankkeen avustamana talkoovoimin uudistettu kylätalo. Vastasin kylätalolla asukastuvan aamiaisen valmistuksesta kolmena päivänä viikossa. Lisäksi työnkuvaani kuului asiakkaiden opastaminen mobiili -ja tietolaitteiden käytössä ja eri ongelmanratkaisutilanteissa.
Vuonna 2013 Kiinnostuin valokuvaamisesta, josta tuli läheinen ja rakas harrastus. Olen myös tehnyt paljon työkeikkojaki valokuvaamiseen liittyen. Työllistäjinä ovat olleet mm. Koti-Lappi lehti ja Kemijärven kaupunki sekä muut yritykset ja yksityiset henkilöt. Facebookissa minun kuvasivustoni löytyy nimellä Aikioniemi Photography: https://www.facebook.com/aikioniemiphotography/ ja instagram aikioniemiphotographyofficial
Pääosin valokuvailen festari,-klubi- ja ravintolakeikkoja, konsertteja ja muita eri tapahtumia. Eniten mielellään tapahtumia, jossa on tarjolla elävää musiikkia. Mutta muutkin valokuvauskeikat ovat mieleeni.
No mitäpä vielä?
Aloitin työskentelyn Päivätupa Sinipulssilla 1.7.2026 ja tässä olen saanut tähän päivään asti tehdä monipuolisesti eri työtehtäviä keittiöhommien parissa ja täälläkin saan kävijöitämme opastaa mobiililaitteiden ja tietotekniikan parissa. Olen käynyt tarvittaessa myös muutaman kerran kotikäynneilläkin. Lisäksi pidän viikon pulssissa maanantaisin bingoa, tietovisaa ym. Minun kans voit istahtaa vaikkapa kahville ja puhua henkeviä. Minua ei tartte jännittää yhtään ja huumorintajuakin löytyy... :)
Kiva jos/kun jaksoit lukea tämän kirjoitukseni. Nähdään Sinipulssissa!
4.11.2026 Pelkosenniemellä


